Pitkähuilun asteikko pohjautuu harmoniseen yläsävelsarjaan. Sävelten tarkkaan vireeseen vaikuttavat muun muassa soittimen osien rakenne ja soittajan suuontelon tilavuus. Yläsävelasteikkoa kuulee myös esim. kurkkulaulussa ja munniharpun soitossa. Pitkähuilumelodiat liikkuvat yleensä kahdeksannen yläsävelen (kerrannaisen) paikkeilla. Teoriassa yläsävelsarjan voisi soittaa pelkällä avotekniikalla sulkematta putken päätä, mutta tällöin mm. kahdeksas yläsävel soisi huilussa epämiellyttävän korkealta. Tukkotekniikalla saatavassa asteikossa soi vain joka toinen yläsävel. Tukkotekniikkaa ja avotekniikkaa yhdistelemällä saadaan korvalle miellyttävältä korkeudelta soiva yläsävelasteikko. Asteikkoa voidaan laajentaa entisestään sulkemalla putken pää vain osittain esim. 1/2 tai 3/4.

Koska pitkähuilun asteikko perustuu harmoniseen yläsävelsarjaan, ei sen intonaatio ole sama kuin esim. tasavireeseen viritetyssä pianossa. Vaikka huilun perussävel viritettäisiinkin pianon kanssa samaan vireeseen, niin korkeammalle asteikkoa mentäessä muut sävelet eivät ole aivan samassa vireessä. Toki pitkähuilun soittoa voi säestää pianolla sillä erilaisen sointivärin omaavana soittimena se ei välttämättä riitele liikaa pitkähuilun koko asteikon kanssa. Tämä on tietysti myös makukysymys. Vireiden eron huomaat selkeästi jos soitat tämän sivuston harjoituksien säveliä samaan aikaan pitkähuilulla ja pianolla.

Lähteet:
Joutsenlahti, R-L. 2000

© Janne Ojajärvi